virtuaalihevonen

    Ch Waldör SWE (KTK-II)

  • "Waldo" VH06-024-6841
  • ori, welsh mountain
  • 119cm, rnkm (ruunikonkimo)
  • s. 01.10.1999 3 v. 01.10.2002
  • Ikääntyy reaaliaikaisesti.
  • kasv. Sunne Olofsson (evm)
  • om. Mette VRL-05058 / Wyonn
  • KO heA RE 70cm ME 60cm
  • koulupainotus
  • © Mette 2012-2013 & kuvaaja ei halunnut nimeään julki

Kisaeläkkeellä Waldo on siirtynyt kisaeläkkeelle 18.04.2013 18-vuotiaana.


Omistajan kertomaa

Waldör eli Waldo saapui Nepolaan viiden vuoden ikäisenä vietettyään nuoruusvuosiaan synnyintallillaan Ruotsissa. Sille oli opetettu lähes kaikki, mitä nuorelle ponille opettaa voi, meille tullessaan se oli lähes valmis pakkaus kisakentille vietäväksi. Alusta asti Waldo osoitti olevansa mainio herrasmies ja vieläpä erittäin lahjakas ja linjakas hyppyponi.

Waldolla ei ilmennyt minkäänlaisia ongelmia uuteen talliin -ja ennen kaikkea uuteen maahan sopeutumisessa. Se luotti ihmisiin ja nöyrtyi käsittelijän pienimpiinkin toiveisiin. Samaa menoa eletään myös näinä päivinä; Waldon kohteliaisuus ja suorastaan epäorimaisuus on silmään pistävää. Waldo ei tee minkäänlaisia jekkuja tai pilaile kenenkään kustannuksella. Sen seurassa voi olla varma siitä, että asiat sujuvat suunnitelmien mukaan. Waldo on käsiteltäessä hyvin kohtelias ja kiltti, välillä sitä luulee olevansa tekemisissä kiltin ruunan kanssa ylväämmän jalostusoriin sijaan.
Ratsastettaessa Waldosta löytyy reipas puoli. Se kiitää eteenpäin mielellään kovaakin vauhtia, eikä menohuumaa noin vain sitten pysäytetäkään! Waldon askellajit ovat turtuneen hevosratsastajankin mielestä mukavat, eikä sivustakatsojallakaan ole valittamista; Waldo on aina upea näky, tepasteli se sitten hidasta käyntiä tai laukkaa. Waldon kanssa kaasujalka on valttia. Mitä hitaampaa mennään, sitä upeammin Waldo muotoutuu ja keskittyy. Pohkeen ilkeästä näpytyksestä Waldo ei koskaan suutu, se tekee hommansa aina täysillä pilkulleen ratsastajan apujen mukaan.

Maastossa Waldo on tavallista energisempi ja virkeämpi. Se nauttii uusista, vaihtelevista reiteistä ja kulkee virkeästi eteenpäin. Puroja tai lätäköitä Waldo ei pelkää; sen hermoilla kahlattaisiin vaikka läpi valtameren.


Sukutaulu

I. Welfwyr Darren SWE
evm WA rn
II. Dchirrych Domulus
evm WA trn
III. Darreian II
evm WA rn
IIE. Fleych Winona
evm WA m
IE. Gwyneth
evm WA km
IEI. Gwaldwand's Lloyd
evm WA km
IEE. Leonita
evm WA m
E. Ecchocastle's Apricot
evm WA km
EI. Chewwdycrown Menthon
evm WA km
EII. Moggard
evm WA trt
EIE. Sherry
evm WA rtkm
EE. G's Rhonwen
evm WA mkm
EEI. Baccart SWE
evm WA m
EEE. Rhyanna
evm WA km

Sukuselvitys

Waldör SWE:n isä Welfwyr Darren, edesmennyt hieno welsh mountain -ori eli pitkän elämän. Tämä häikäisevän upea jalostusorii aloitti kilpailemisen vajaan kuuden vuoden iässä, ja moiselta jo pelkästään sukunsakin puolesta potentiaaliselta pojalta löytyi valtavasti virtaa esteradoille. Darren saavutti vajaassa kahdessa vuodessa paljon, ja se sijoittuikin hienosti lukuisia kertoja. Darren kilpaili esteillä 70 sentin luokissa, mutta painottui myöhemmin kouluratsastukseen silloisen omistajansa erityisen kouluinnostuksen myötä. Monen mielestä Darren oli kuin luotu esteradoille, ja siltä jäivätkin varmasti monet lahjat käyttämättä. Kahdeksanvuotiaana Darren kävi elämänsä ensimmäisissä virallisissa näyttelyissään, ja sai sekä 'jalostukseen suositellaan'- että LKV3 -tittelin welsh mountain -orien harvinaisen tasaisesta luokasta.
Darren kuoli 20 -vuotiaana vanhuuteen synnyintallillaan Ruotsissa; se sai elämänsä aikana yhteensä kaksitoista jälkeläistä, joista Waldör oli kolmas.

Ecchocastle's Apricot on myös tänä päivänä kuollut ja kuopattu. Apricotin, tutummin Appen suku on pullollaan tasaisen laadukkaita ja taitavia welsh mountain -poneja. Appen isä Chewwdycrown Menthon on ehkäpä koko sukutaulun merkittävin ori; Menthon kantakirjattiin toisella palkinnolla vuosi Appen syntymän jälkeen. Tuomareiden KTK -lausunnoissa puutteita löydettiin vain ja ainoastaan orin hieman epätyypillisen tanakoista jaloista, jotka tosin eivät menestystä kilparadoilla sen koommin haitanneet. Menthon kilpaili ahkerasti esteillä 80 cm -luokissa, ja siirsi hyppylahjojaan vahvasti jälkipolvilleen.
Ecchocastle's Apricot itse oli musta, piirtopäinen tamma. Se kilpaili paljon esteillä isänsä lailla ja sai siitostammana paljon arvostusta rodun kasvattajapiireissä ympäri Ruotsia. Appe sai huimat kahdeksan jälkeläistä, mutta kuoli pian viimeisensä synnytyksen jälkeen.


Jälkeläiset

Waldör ei enää ota vastaan ulkopuolisia tammoja. (Päätös tehty 02.03.2013)

10.03.2013 o. Cwm Enis Coel e. Thanllyn Enidd (WA)
18.09.2012 o. Wyonn Wmffre e. Belinda (WA)
16.09.2012 o. Waldkönig van der Wyonn e. Walburga GER (RP)
20.03.2012 o. Poniniemen Wöllem e. Porthcawl‎ Nemesis (WA)
30.11.2011 t. Wyonn Penllyn e. Pompous Charmer (WA)
18.10.2011 t. Wyonn Tesni e. Tywyn Teleri (WB)
17.10.2011 t. Wyonn Blodeuwedd e. Belinda (WA)


Näyttelymenestys

Ponioriiden 49. kantakirjaustilaisuus
- erinomaiset tyypit, pitkä pysty kaula, vahva takaosa, lihaksikas etuosa, hyväasentoiset jalat
- erittäin tyypikäs ori, komea

18 + 19 + 20 + 21 = 78 p., KTK-II

01.03.2010 NJ Ares, WM-orit LKV2, irtoSERT, JS päätuom. Alina J.
21.02.2010 NJ Greenwich, WM LKV5, KUMA, JS
19.02.2010 NJ Sherodvin, WM-orit KUMA, JS
14.02.2010 NJ Delyth Welsh Ponies, WM-orit MVA-SERT (BIS3 + irtoSERT), LKV1, JS pt. Alina J.
06.01.2010 NJ Jefton Ponies, MVA-SERT (BIS3 + irtoSERT) päätuom. Maria A.
05.01.2010 NJ Gräslund, muut poniorit KUMA, JS
30.12.2009 NJ Greenwich, WM LKV2, KUMA, JS
24.11.2009 NJ Greenwich, WM LKV1, irtoSERT, JS
18.10.2009 NJ Team J&K, welshponit MVA-SERT (BIS2 + irtoSERT), LKV1, JS päätuom. Peppi S.
13.10.2009 NJ Nepolan Ponitalli, welsh-oriit LKV1, irtoSERT, JS

01.02.2010 MSY Ponitila Adina, welshponit BIS4, SIN1
11.10.2009 MSY Aken Ravitalli, ponit PUN2
18.10.2009 MSY Ponitila Adina, welshponit BIS2, PUN1


Tulevaisuus ja tavoitteet

Champion -arvonimi myönnetty 01.04.2010! Nyt yritetään korottaa Championista Vir MVA Ch -arvonimeen. Samaan aikaan Waldör astuu omia welsh-tammojani, varsoista toivotaan tasokkaita näyttely- ja kisaponeja.


Kisakalenteri

04 KRJ-sijoitusta. Kalenteriin merkitään vain sijoitukset.

09.10.2011 KRJ Hopeatoffee helppo B 03/50
05.10.2011 KRJ Nepolan ponitalli helppo A 05/50
03.10.2011 KRJ Nepolan ponitalli helppo B 03/50
02.10.2011 KRJ Nepolan ponitalli helppo B 06/50

01 ERJ-sijoitusta. Kalenteriin merkitään vain sijoitukset.

13.12.2009 ERJ Kisakeskus EP 70cm 06/49

06 VVJ-sijoitusta. Kalenteriin merkitään vain sijoitukset.

26.02.2013 VVJ Konkkaronkka vaativa yhdistetty parivaljakoille 05/39
25.02.2013 VVJ Konkkaronkka vaativa yhdistetty parivaljakoille 02/39
10.02.2013 VVJ Jindabyne vaativa yhdistetty parivaljakoille 04/17
30.09.2012 VVJ Caral vaikea yhdistetty 05/30
28.09.2012 VVJ Caral vaikea yhdistetty 03/30
27.09.2012 VVJ Caral vaikea yhdistetty 01/30


Päiväkirjamerkintöjä ja päivityksiä

18.04.2013 Waldo siirtyi tänään kisaeläkkeelle, mikä tarkoittaa sitä, että ori toimii tästä eteenpäin ainoastaan siitosoriina.

12.03.2013 Kisakalenteriin lisätty kolme VVJ-sijoitusta.

02.03.2013 Waldon sivuille lisätty viimeisin jälkeläinen, orivarsa Cwm Enis Coel, joka jäänee Waldon viimeiseksi ulkopuolisesta tammasta saaduksi jälkeläiseksi. Tästä eteenpäin Waldo toimii rajoitetummin siitosoriina ja astuu ainoastaan Wyonnin omia tammoja. Päätös tehtiin lähinnä siksi, ettei Waldon nimi welshponien suvuissa yleistyisi ja meillä oman kasvatusliitteemme alle syntyneet ponit saisivat painoarvoa. Tulevaisuudessa Waldo astuu enemmän ratsuponitammoja, mutta käyttö tallin sisäiseen welsh-jalostukseen jatkuu. Olen tähän asti saanut olla ylpeä jokaisesta Waldon jälkeläisestä, ja olen varma siitä, että ori tulee siittämään vielä monen monta toinen toistaan upeampaa yksilöä!

08.01.2013 Waldo kantakirjattiin toiselle palkinnolle ponioriiden kantakirjaustilaisuudessa. Tuomarin kommentit olivat enemmän kuin positiivisia, eikä orin käytös tilaisuudessa ollut muuta kuin täydellisen hyvää. Olen enemmän kuin onnellinen tästä uudesta tittelistä; onhan Waldo oma tuontini ja hyvin vaalittu sellainen!

13.12.2012 Ilmoitin Waldon ponikantakirjan tilaisuuteen. Tuloksia odotellessa :)

15.10.2012 Waldon sivut laitettu uuteen uskoon. Jälkeläislista on korjattu ja uusimmat jälkeläiset lisätty. Myös kisakalenteriin on tullut täytettä; muun muassa useita valjakkosijoituksia. Vir MVA-titteli anottu Championin eteen.

18.03.2012 Waldo saa ensimmäisen orijälkeläisensä 20.03.2012! Nimekseen orivarsa tulee saamaan Poniniemen Wöllem, tälle kruununperilliselle toivotan sekä itseni että Waldon puolesta menestystä!

06.02.2010 Sumpin pitämä kouluvalmennus Aloittelin päivääni kouluratsastusvalmennuksen merkeissä. Tällä kertaa kyseessä oli erittäin näyttävä ja reipas ratsukko, joka heti kentälle astuttuaan ori pisti toimeksi. Waldo kirmasikin pari kierrosta kentällä kuin huimapää, mutta ratsastaja sai kuin saikin innostuneen orhinsa kuriin. Vielä käyntienkin aikana ori näytti painavan kädelle, mutta ei kertaakaan päässyt ratsastajan niskan päälle. Ori tallusteli jalkojaan nostellen aika terhakkaa tahtia, ja täytyy myöntää, että tämä pirtsakka poniori omaa erinomaiset askellajit ja ulkomuodon. Vähitellen siirryimme alkuraveihin, joita sitten mentiinkin monen monta kierrosta, koska Waldo tahtoi vähän vedellä oman päänsä mukaan. Kuitenkin vaivoin ratsastaja pidätti oria, ja usean ryöstöyrityksen jälkeen se sitten alistui kohtaloonsa. Lopun aikaa lämmittelyraveista ori liiti oikein nätisti ja koko ajan koottuna. Pienten kävelyiden jälkeen lisäsimme tahtia ja tasoa; laukannostoja. Laukat nousi yllättävänkin hyvin äsköisten temppuiluiden jälkeen, ja se jatkui aina niin pitkään kunnes käskin hidastaa raviin. Voltteja, pääty-ympyröitä ja pysähdyksiä otettiin aika useita, ja Waldo suoriutui hyvällä tuloksella pääosin niistä kaikista. Tunnin keskivaiheilla orilta alkoi ylimääräinen hääräys vähenemään, koska voimatkin ehtyivät ennätysvauhtia kunnon temppuiluiden jälkeen. Kuitenkin ori hoiti tehtävänsä loppuun saakka hienosti, ja vaikka alussa olikin vaikeuksia, tilanne parani koko ajan mitä pidempään tunti jatkui. Ori on energisenä melkoinen pakkaus, mutta vielä mahtavampi se on koottuna ravaten täysin valmiina seuraavaan liikkeeseen!